Mielipide: Venäjän ja kiinan kielet valinnaisaineiksi

Venäjän taidosta on hyötyä työelämässä. Kuva: Jesse Korhonen

Käyn Sydän-Laukaan koulun kahdeksatta luokkaa. Mielestäni kielet ovat tärkeitä ja haluaisin oppia niitä niin monta kuin mahdollista.

Valitettavasti Sydän-Laukaan koulussa on mahdollista valita vain ranskan ja saksan kielet, eikä esimerkiksi suurimman naapurimaamme venäjän kieltä.

Myös kiinan kieli olisi erittäin hyödyllistä osata, koska suurin osa nykypäivän tuotteita on tehty Kiinassa. Kiinassa erittäin harva osaa englantia edes jonkin verran ja lähes kaikki kyltit ja liikennemerkit ovat vain kiinaksi. Myös taksissa on lähes mahdotonta matkustaa ilman tulkkia.  Kiina on maailman laajimmin puhuttu kieli.

Venäjää taas tarvitsee, sillä venäläiset ylittävät Suomen rajan lähes kolme miljoonaa kertaa vuodessa ja kuluttavat Suomessa matkaillessaan noin 1,2 miljardia euroa. Suurin osa rajastamme on Venäjän kanssa.

Venäjä ja Kiina ovat Suomelle tärkeitä tuonti- ja vientimaita. Molemmissa maissa on mittavat mahdollisuudet suomalaisille tuotteille ja osaamiselle.

Toivottavasti saamme tulevaisuudessa lisättyä kiinan ja venäjän kielet edes puolipitkiksi valinnaisaineiksi Suomeen kouluihin ja varsinkin Sydän-Laukaan kouluumme!

Jesse Korhonen 8C